25 kesäkuuta 2014

Lauluja peikoista

Folkloristiopiskelijana ja fantasiaviihteen harrastajana peikot ja muut oudot otukset ovat lähellä sydäntä, ja tämänkertainen soittolista onkin omistettu peikkoaiheiselle musiikille. Peikolla voidaan tarkoittaa jos jonkinlaista mörrimöykkyä jättiläisistä pieniin menninkäisiin*, ja sama kirjo löytyy peikkomusiikistakin.

Skandinaavisen kansanperinteen peikot edustavat usein demonisoitua esikristillistä pakanamenneisyyttä. Esimerkiksi Garmarnan tällä listalla esittämä Herr Mannelig on vanha balladi, jossa peikkonainen yrittää turhaan kosia kunnon kristittyä ritaria. Vähän niinkuin kuin menninkäinen päivänsädettä.

Sotaisampia kristittyjen ihmisten ja pakanallisten peikkojen kohtaamisia kuvaavan Finntrollin peikot ovat syrjäisten korpien alkuasukkaita, joiden veristä kristittyjen teurastusta ehkä oikeuttaa kotiseutujen puolustus, mutta kansanperinteellä ja blackmetal-synkistelyllä maustetusta väkivaltaviihteestä hilpeän humppahanurin säestyksellähän tässä toki lähinnä on kysymys. Finntroll oli paitsi tärkeä tekijä teini-iässä kokemassani metalliheräämisessä, myös julkaissut varsin laajan tuotannon peikkoaiheista musiikkia, joten bändi on täysin oikeutetusti aavistuksen yliedustettuna soittolistalla.

Valtaosan listasta vievän skandinaavisen kansanperinteen peikon ja folkmetallipeikon kaksosparin ohella peikot seikkailevat lastenlauluissa, juomalauluissa ja klassisessa musiikissa. Erikseen täytyy mainita myös Ryhmäteatterin mainion Taru sormusten herrasta -levytyksen Kivipaaden peikko. Itse asiassa kannattaa ehdottomasti kuunnella koko levy.

Listan päättää Kotiteollisuuden tulkinta Taiskan iskelmäklassikosta Haltin häät**. Laulussa tosin seikkailevat pohjoisen syrjäseuduilla ennen ihmistä elelleet jättiläiset peikkojen sijaan, mutta ei se ole niin justiinsa näiden otusten kanssa. Olisi Kotiteollisuudella se toinenkin peikkolaulu, mutta sitä nyt en pidä juuri minään.




*Menninkäinen taas voi tarkoittaa paitsi pientä keijua tai peikkoa, myös pelottavaa henkiolentoa.

**Ylimääräisenä päätösbiisinä mainittakoon kuitenkin vielä tämä